Sitten ymmärsin jotain tärkeää: en ollut yksin. Ympärilläni oli muitakin, jotka tunsivat kipua, ahdistusta ja hämmennystä, ja jotka tarvitsivat tukea.

Heti sodan alkamisen jälkeen tiesin, etten voi vain katsoa sivusta. Halusin tehdä edes jotakin, mitä pystyin.

Rakkaus kaikkeen elävään, halu auttaa sekä myötätunto ja armeliaisuus antoivat minulle tunteen siitä, että minulla on tässä maailmassa tarkoitus.

Vapaaehtoistyöstä Fenixissä minulle tuli ikään kuin pelastusrengas kuukauden akuutin muutosta johtuvan stressin jälkeen.

Vapaaehtoistyöni on tuonut minulle unohtumattomia kokemuksia ja uusia mahdollisuuksia. Olen oppinut arvostamaan sitä, mitä minulla on, ja olemaan herkempi muiden tarpeille.

Vapaaehtoistyö on antanut minulle mahdollisuuden tukea tässä vaikeassa ajassa ihmisiä, jotka synnyttävät tulevaisuuttamme.

Silloin ymmärsin, mitä minun täytyy tehdä. Minun täytyy olla «yksi meistä» kaikille, jotka pakenivat sotaa: ukrainalaisille, venäläisille ja valkovenäläisille.