Vapaaehtoistyö ei ole ainoastaan mahdollisuus auttaa muita

Mukava tavata, olen Svetlana. Muutimme Suomeen Ukrainasta lasten kanssa vuonna 2008 mieheni perässä, joka oli ollut täällä töissä jo vuoden. Emme silloin tienneet, miten elämämme jatkuisi, jäisimmekö vai palaisimmeko takaisin.

Kaikki oli uutta ja tuntematonta, ja suurin pelko oli kieli. En uskonut, että voisin koskaan oppia suomea, saati jatkaa työtäni omalla alallani, ja se pelotti.

Aloitin kuitenkin matkani askel askeleelta, pelkoja voittaen. Ensin työskentelin vanhainkodissa melkein olemattomalla kielitaidolla, sitten osallistuin ulkomaalaisten sairaanhoitajien pätevyyden tunnistamiseen tarkoitettuun kotoutumiskoulutukseen. Se ei ollut helppoa, mutta kahden vuoden kuluttua sain eurooppalaisen tutkintotodistuksen. Työskentelin laboratoriohoitajana, sitten myöhemmin kotisairaanhoidossa. Siellä työskennellessäni kiinnostuin psykiatriasta, josta tuli kutsumukseni.

Nyt työskentelen Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen mielenterveysasemalla ja olen viimeistelemässä traumapsykoterapeutin opintojani.

Heti sodan alkamisen jälkeen tiesin, etten voi vain katsoa sivusta. Halusin tehdä edes jotakin, mitä pystyin.

Eräänä päivänä näin Facebookissa julkaisun, jossa etsittiin asiantuntijoita psykologisen tuen järjestämiseen sotaa paenneille. Ilmoittauduin mukaan, vaikka minulla ei ollut aavistustakaan, mihin se johtaisi. Aloimme vain auttaa, ilman suuria tavoitteita tai käsitystä mittakaavasta. Loimme tilaa, jossa ihmiset saattoivat puhua, jakaa kipuaan ja saada tukea.

Ajan myötä Fenixistä tuli näkyvä ja merkittävä vapaaehtoisyhteisö. Nykyään en voi antaa niin paljon aikaa yksilökeskusteluille kuin ennen – opiskelu ja työ vievät paljon aikaa – mutta en ole jättänyt järjestöä.

Jatkan luentojen pitämistä, osallistun vapaaehtoisten koulutukseen ja tutustutan ukrainalaisia Suomen terveydenhuolto- ja mielenterveyspalveluihin. Tämä ei ole vain toimintaa, vaan se on tapa antaa oma panokseni ja auttaa niitä, jotka tarvitsevat apua.

Vapaaehtoistyö on antanut minulle paitsi mahdollisuuden auttaa muita myös arvokkaita ihmissuhteita ja tukea. Ymmärsin myös, että vaikeinakin aikoina ihmiset voivat yhdistyä, jakaa lämpöä, tietoa ja löytää voimaa jatkaa eteenpäin.

Karl Ludwig Börne sanoi: «Vapaaehtoisuuden sydämessä on palvelun ja solidaarisuuden ihanteet sekä usko siihen, että yhdessä voimme tehdä tästä maailmasta paremman».

Tehdään yhdessä maailmasta parempi paikka, sillä kuka muu sen tekisi, jos emme me?

(käännös venäjästä)